Askarruttaja tarjoaa kohderyhmilleen räätälöityjä askartelutapahtumia sekä valmiita kursseja ja kerhoja.

Askarruttaja

Askarruttaako?

Koululaiset

                                                       

Askartelu on hauskaa ja kehittävää puuhaa – ja kivassa porukassa se on vielä hauskempaa! Askartelu tarjoaa lapsille itse tekemisen iloa ja onnistumisen elämyksiä. Se kehittää myös hienomotoriikkaa, keskittymiskykyä sekä oman toiminnan ohjauksen taitoja.

Askarruttaja järjestää lukukausien aikana kouluikäisille suunnattuja, kerran viikossa kokoontuvia askartelukerhoja. Loma-aikaan tarjolla on päiväleirejä, jolloin askartelun parissa saa viettää kokonaisia päiviä! Kerhot ja leirit järjestetään Askarruttajan toimitiloissa Konalassa. Tervetuloa mukaan! Askartelukerhojen ja -leirien lisäksi Askarruttaja järjestää askartelusynttäreitä. Lisäksi monet Askarruttajan kursseista soveltuvat myös koululaisille! NYT ON AIKA ILMOITTAUTUA SYKSYN 2023 ASKARTELUKERHOIHIN!

 

KOULULAISTEN ASKARTELUKERHOT KONALASSA SYKSY 2023

Suositut koululaisten askartelukerhot jatkuvat syyslukukaudella 2023! Kerhoissa askartelemme todella monipuolisesti eri tekniikoilla, materiaaleilla ja välineillä kaikkea kivaa esim. helmi- ja silkkimassasta, maalaten, leimaillen, punoen ja paperiaskarrellen. Osallistujien toiveet otetaan huomioon kerhokertoja suunniteltaessa. Kerho kokoontuu kerran viikossa.

Kerho soveltuu 1.-8.-luokkalaisille, sillä askartelussa kaikenikäisille löytyy sopivaa tekemistä ja samankin projektin voi toteuttaa itselleen sopivalla tavalla kerhon ohjaajan tukemana!

 

Nyt on aika ilmoittautua askartelukerhomme syyslukukaudelle 2023! Voit myös ilmoittautua mukaan kerhoon kesken lukukauden, jos ryhmissä on vapaita paikkoja!

Kerhoryhmät jatkuvat viime lukuvuoden tapaan keskiviikkoisin ja torstaisin seuraavasti:

 

RYHMÄ 1: ke 18.00-19.15 (16.8.-13.12.2023; ke 6.12. ei ole kerhoa)

RYHMÄ 2: to 18.00-19.15 (17.8.-7.12.2023)

Huomaathan, että kerhoa ei ole syyslomaviikolla (vko 42)!

Jos kerhon vetäjä joutuu perumaan jonkun kerhokerran sairastumisen takia, lukukautta jatketaan järjestämällä korvaava kerta ennen joulua.

 

Syksyn 2023 lukukausimaksu on 304€ (19€/kerta, 16 kertaa). Lukukausimaksu maksetaan kahdessa erässä. Ensimmäinen erä laskutetaan elokuussa ja jälkimmäinen lokakuussa.

Huom! Kumpikin erä tulee maksaa, vaikka lapsi lopettaisi kerhossa kesken lukukauden, sillä paikka on varattu hänelle koko kevääksi.

Huom 2! Kerhoon voi myös tulla mukaan kesken lukukauden, jos ryhmissä on tilaa! Tällöin lukukausimaksusta vähennetään jo pidettyjen kertojen osuus.

 

Kerhopaikan osoite: Vähäntuvantie 1a LH3, 00390 Helsinki (Konala)

Lisätietoja:
Kerhon ohjaaja Piia Kinnunen
piia.kinnunen@askarruttaja.fi
p. 050 545 33 95

 

Ilmoittaudu syyslukukaudelle 2023 tästä:

 

ASKARTELUSYNTTÄRIT YMPÄRI VUODEN!

Lisäksi Askarruttaja tarjoaa lapsille mm. askartelusynttäreitä ja koristeluja teemajuhliin!

Yhteistyössä:

Sinelli
Askarruttaja

Askarruttaja | Y-tunnus: 2760829-4 | piia.kinnunen@askarruttaja.fi | 050 545 3395 | Vähäntuvantie 1a LH3, 00390 Helsinki